Unelmia ja toimistohommia

Minä sytyn unelmista, intohimoisesti työhönsä suhtautuvista ihmisistä. Olen saanutkin auttaa tällaisia ihmisiä ja yrityksiä viime aikoina yritysten alkuvaiheessa. Onnellisena seuraan vierestä kun he menestyvät ja saavat elämän, joista he unelmoivat.

Yrittäjiä on monenlaisia mutta useimpia meistä yhdistää intohimoinen suhtautuminen työhön. Kun yrittäjä päättää lähteä yrittäjäksi, on selvitettäviä asioita aika paljon. On mietittävä talous, verot, yrityksen nimi, markkinointi, tulot jne. Monet näistä asioista voi ulkoistaa ja niin kannattaakin jo heti alkuvaiheessa, jolloin yrittäjä itse voi keskittyä siihen mitä osaa parhaiten ja välttää myös tekemästä kovin suuria taloudellisia virheitä.

Kuitenkin, me kaikki kaipaamme alkuvaiheesen tukea muilta yrittäjiltä. Valokki on mielellään yritysten apuna siinä vaiheessa kun lähdetään miettimään yrityksen nimeä, ilmettä, logoa, markkinointia, nettisivuja mutta myös jo ihan alussa kun yrittäjä pohtii miten lähteä liikenteeseen. Valokki assistentti -palvelu voi auttaa yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa ja neuvoa yrittäjää eteenpäin alkuvaiheessa.

Tässä lyhyt lista unelmoivalle yrittäjä-sielulle:

1. Yrityksen nimi ja y-tunnuksen / osakeyhtiön perustaminen, www.ytj.fi

2. Verottaja, www.vero.fi

3. Tilitoimisto, suosittelen heti alkumetreiltä lähtien hyvää tilitoimistoa

4. Asiakkaat, kohderyhmä

5. Palvelut, mikä on juuri sinun juttusi ja lisäarvo asiakkaille? Mikä niiden hinta on ja kannattavuuslaskelmat?

6. Työvälineet yms. Mitä tarvitset, jotta voit toteuttaa liiketoimintaasi?

7. Yrityksen visuaalinen ilme

8. Markkinointi: logot, nettisivut, sosiaalinen media, hakukonelöydettävyys, täsmämarkkinointi jne. Hyvännäköinen sivusto vakuuttaa asiakkaat ja yhteistyökumppanit ja alku on huomattavasti paljon helpompaa kun näihin asioihin jaksaa panostaa heti alkuvaiheessa. Varaa domainit, sähköpostit jne.


Jos tuntuu, että haluat itse keskittyä vain omaan ideasi kehittämiseen voi suurimman osan näistä asioista kokonaan ulkoistaa.


Suosittelen lukemaan: http://www.ensimetri.fi/uploads/L00002019_SivutoimiyrittajanOpas_verkko.pdf

http://vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Liikkeen_ja_ammatinharjoittaja/Perustaminen/Kirjanpito_tilikausi_ja_verovuosi%289362%29


https://www.yrityssuomi.fi


Yhteistyössä Stoorilan kanssa autoimme mm. seuraavia yrityksiä pääsemään alkuun toiminnassaan. Valokki on hoitanut näiden asiakkaiden osalta mm. domain-varaukset, sähköpostit, neuvonnan tilitoimistojen suhteen, logot, nettisivuston rakentamisen ja visuaalisen ilmeen.

www.stoorila.fi

www.vetcook.fi

www.hyvanolonkellari.fi

Uskalla unelmoida ja tee unelmastasi työ.

Edellinen
Edellinen

Markkinoinnin vuosikello

Seuraava
Seuraava

Responsiivinen logo