Miten saada aloittavalle yritykselle n. 1500 kävijää viikossa?

Tämä esimerkki on referenssi ja toteutettu projekti. Paccanen Oy tilasi meidät apuun hoitamaan markkinointiviestintää yrityksen lanseerausvaiheeseen. Työ sisälsi mm. yrityksen visuaalisen ilmeen suunnittelun, logon, ikkunateippausten ja myymälän ilmeessä auttamisen, nettisivujen toteutuksen sekä some-kanavien käynnistämisen ja lehdistöviestinnän. Varsinaisen sisustussuunnittelun liikkeeseen toteutti muuten ammattitaitoinen Johanna Syvälahti-Taskula: www.johannataskula.fi

Hyvin suunniteltu työ auttaa onnistumaan!

Paccanen suunniteltiin kohderyhmää silmällä pitäen, sille määritettiin ns. ihanneasiakas ja pohdittiin yrittäjän kanssa yhdessä haluttua mielikuvaa. Tässä myös mielestämme onnistuimme hyvin, yritys on juuri tavoitteen mukaisen näköinen. Alusta alkaen myös suunnittelimme miten lanseeraus toteutetaan, missä aikataulussa some-kanavat otetaan käyttöön ja minkälaisella ilmeellä ja viestillä. Tämän lisäksi toteutimme lehdistötiedotteen ja Paccanen olikin näkyvästi esillä mm. Kalevassa.

Ensimmäisen viikon aikana liikkeessä on käynyt yrittäjä Petteri Siekkisen mukaan mukavasti kävijöitä, jopa yli odotusten ja osaa tuotteita oli jo pitänyt tilata lisää. Nettisivustolla on viikon aikana ollut n. 1 500 kävijää, joka on huikea määrä! Reilu puolet kävijöistä on tullut some-mainosten kautta ja toinen puolikas suoraan googlesta tai suoraan sivustolle, eli hakukoneoptimoinnissakin on onnistuttu ja toki vielä on työtä tehtävänä, että yritys nousee paremmin esille myös jatkossa googlessa.

Toivotamme onnea ja menestystä Paccaselle ja toivottavasti oululaiset löytävät tämän laadukkaita ulkoiluvaatteita myyvän erikoisliikkeen ja ottavat sen avoimesti vastaan, palvelu on Paccasella aivan ykkösluokkaa!

Muista siis nämä kun suunnittelet aloittavan yrityksen markkinointia:

  • yrityksen tavoitteen mukainen visuaalinen ilme

  • selkeä yritysidentiteetti

  • kohderyhmän tunnistaminen ja analysointi

  • lehdistötiedotteet

  • some-mainonta, joka erottuu edukseen

  • helpot, käyttäjäystävälliset verkkosivut

  • hakukoneoptimointi

image-asset-8.jpeg


Edellinen
Edellinen

Graafinen ohjeisto on yrityksen visuaalisen ilmeen käsikirjoitus

Seuraava
Seuraava

Aloittava yrittäjä - markkinoinnin muistilista